maanantai 30. marraskuuta 2009

Hummani hei! Hummani hei! Huputiti-hummani hei!

Huputitihei!
En oikein tiedä mistä mielenkiintoisesta mä kertoisin - kas, eihän mulle ole mitään kummempia tapahtunut! :D Tai no sunnuntaina kierreltiin heppoja katsomassa. Isi nimittäin osti osuuden ravihevosesta, joten meidän piti käydä sitä katsomassa. Ja lisäksi meillä oli tuttuja mukana, niin käytiin katsomassa "meidän" hepan veljeä ja emää. Mun piti ottaa kamera mukaan ja olin luvannut ottaa kuvia näistä hepoista. :) Menomatkalla satoi kauheasti, joten alkoi iljettää koko päivä jossai mudassa ja sateessa ja yrittää ottaa jotein kuvia! Mutta onneksi kun päästiin perille, ei enää satanut ollenkaan. Eikä missään muuallakaan (käytiin siis kolmessa eri paikassa) satanut, joten päivä meni oikein kivasti.
Eli ensimmäinen paikka missä tsekattiin tämä nuorin näistä. Sitten käytiin katsomassa se isin heppa, jonka jälkeen käytiin vielä näiden emää katsomassa. Silloin oli jo niin pimeää, etten jaksanut alkaa säätämään kamerani kanssa, jotta olisin saanut kuvia napsittua. Tässä kun katselin kuvasatoa niin ei voi muuta todeta, kuin että parempiakin kuvia on tullut joskus otettua. :P

Mutta nyt syömään ja suihkuun ja puoli viideksi töihin, lupasin mennä auttamaan kun työkaveri tartti pois vuoronsa. Oon kuitenkin hirveen väsyny (pari viime yötä menny tosi huonosti nukkuen, bout kolmen aikaan päässy vasta untenmaille) joten sovittiin että mä meen aluks ja toinen tulee sit illemmalla töihin.

Ja tässä vielä kuvia sieltä heppatalleilta ja mun suosikkiotokset:

1. sija Jotenkin tyksin tästä kuvasta ihan hurjasti. Heti sen ottamishetkellä tykästyin. Värit oli silleen kohdallaan ja vähän tollainen erilainen kuva kuin normi pääkuva. :) Vaikka oli hämärää ja tääkin varsa oli tumma, se erottuu hienosti. Tykkään! <3

2. sija Eli tää on kans näitä joiden ottamisen kanssa on sytyttänyt. Ja täysin tilannekuva. Huomaa miten ihminen kiinnostaa varsaa ja tosiaan kans silleen säädöiltään onnistunut kuva. :)

3. sija Tää oli kans ottamishetkestä lähtien kiva kuva, ensin noi kaverukset pussaili, mutta siitä en saanut kuvaa. :c Sain sitten tällaisen ihan kivan vierekkäis kuvan, tosiaan värit ja kuvan onnistuminen oloista huolimatta hieno! Tää tuo kivasti esiin tota rotujen välistä eroa. Kun kaikki olivat tuola samanikäisiä (kuukausien heittoja ehkä) niin tuosta päästäkin huomaa kuinka noi on ihan eri rotuisia. :)

Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma,
ja varjot ne tietäni peittää.


Jukka Poika - Juokse sinä humma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti