sunnuntai 29. elokuuta 2010

Sisu menny perille, suomalaista perinnet.

Tästä tuleekin tällainen pikapostaus, ensimmäinen johon en jaksa haalia kuvia. Kamera olisi tuossa, mutta tuskinpa mitään aiheeseen liittyvää saisin kuvattua ja lisäksi oma kone tilettää ihan kybällä, nii menis ikä ja terveys saada kuvat tänne. :<

Mutta huh mikä juttui toi Chilen kaivosmiesjupakka. Toi on niinkuin tosielämä versio Big Brotherista. Oikeasti, ajatelkaa nyt. Siellä on 33 kaivosmiestä, jotka ovat varmasti täysin erilaisia persoonia. Toiset tulevat juttuun, toiset eivät. He joutuvat kuitenkin olemaan sielä todella kauan. Lisäksi he joutuvat varmasti tekemään asioita, jotta pärjäävät siellä sekä tietysti heillä tulee olemaan todella tylsääkin. Ärstymystä ja turhautumista tuskin puuttuu. Muutenkin siellä on varmasti aivan hirveät oltavat, ajatella jotain peseytymismahdollisuuksia, tarpeiden tekoa ja haisevia ja likaisia vaatteita. Mutta jotain tavaraahan (ainakin ruokaa ja vettä sekä kirjeitä) he saavat sinne, mutta.. Herranjestas tuo on rankka kokemus heille!

Toisaalta varmasti kova koettelumus on meidän BB talokin. Siellä nuo asukkaat (anteeksi, asukaskokelaat) ovat. Ihanaa, kun tuo on vihdoin lähtenyt taas käyntiin, mutta ei voi muuta todeta, kuin että onpa värikästä porukkaa aikaisempiin vuosiin verrattuna! Jipijajeij! :--d Kaikki ihmiset ovat hyvin erilaisia ja persoonallisia, myös persoonallisen näköisiä ja nimet jäävät paremmin mieleen kuin aikaisempina vuosina. Ehdotonta plussaa kyllä tämän vuoden BB'n kannalta. :) Alokas kouluttaja on ihan hauska ja prätkä juttu oli todella voitokas. Mutta toisaalta en pidä alokas jutusta kauheasti. Extrassahan juontaja sanoi, että "Nyt on annettu katsojille valta valita asukkaat". Onkohan näin? Mielestäni, jos talossa on 13 ihmistä ja kaksi pudotetaan, ei se anna katsojille yhtään sen enempää valtaa valita ASUKKAITA kuin aiemminkaan. Joka kaudellahan on ollut äänestyksiä joissa kaikki ovat uhattuina. Mutta joo, eipä tässä vaiheessa voi sielä muuta sanoa kuin, että hyvät asukkaat on sinne valittu. Lisäksi odotan oikein innolla ja mielenkiinnolla talon muita osia, jotka luvattiin paljastaa tänään. Harmi, että olen töissä yhdeksään asti, mutta toivon, että alku menee nauhalle. :) Hih, mä oon ihan riippuvainen!

Järki lämpösenä, lasoli humalassa, aasch' tämmösenä hupus tuulipusakassa me.
Kumarassa pää, höyrysenä jää. Eikä jääny tuppi suussa nöyristelemään.
Hei tiiän neukan ytimestä syrjäytyny, keittiös kirjeiden kynäilyyn kyllästyny.
Lopat, lottovoittaja ois pari kyssää, räkänokka kuumottamas parlamentti bryssää.
Seinäl setelis vihreenä urkkii, retuta ketsuppipurkkii. "Suomi perkele"
Kuka voisi kantaa väsyneen heikon? Ottas reppuselkään vuorenpeikon.
Mis' lepää yks kätinen suomineito, ku mä kaadan Marskille Manskulla keitoja.
Voihan leijonaa me patriarkkil' full leivota, mä vedän päälle pilvenpeiton ja muutan heinämaan...


Asa - Suomi Prkl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti