maanantai 21. joulukuuta 2009

Joulupukkii joulupukki!!

Hii-o-hoi!
Joulu on jo ovella.. Hitsi. Onneksi joululahjat on jo hankittu, mutta tänävuonna on enemmän ongelmia lahjojen antamisen kanssa. :D Taitaa parikin lahjaa jäädä välipäiville! :p

Ja tosiaan, olen omaakin joululahjaani päässyt testailemaan, elikä tilasin tuossa jokin aika sitten tuollaisen 35% hampaiden valkaisusetin. :) Joo, en mä ensin sitä meinannut tilata, mutta sitten uskaltauduin ja tilasin! Ja ohjeessa sanotaan, että 10-20 yhteenlasketun käyttötunnin jälkeen saavutetaan paras lopputulos. Tuossa eilen ja tänään kokeilin tuota ihmeseosta, ja kasvain, huomaan jo nyt hampaideni vaalentuneen! Valkaisen ensin ylähampaat, jotta näen paremmin tuloksen kun voi verrata noihin alahampaisiin. En edes tajuu, miten mulla on noin keltaiset hampaat, kun en tupakoi enkä juo kahvia. Onhan niitä toki muitakin asioita joista hampaat kellastuu, mutta mulla on kyllä aina ollut tosi keltaiset hampaat. Jotenkin sellainen kellertävä tuo hammasluun väri. :P Olen aina inhonnut keltaisia hampaitani, ja nyt taidan päästä siitä eroon! JEE! Oikeesti, todella mukavaa. Ja tosiaan, olen nyt käyttänyt yhteensä 1,5 tuntia valkaisulastoja, ja vielä AINAKIN 9,5h jäljellä parhaisiin tuloksiin ja huh!

Eli siis voisin ihan pienesti vielä kertoa tosta käytöstä, jos jotakuta kiinnostaa. Elikä tuossa paketissa tuli tuollaiset hammasmuotit/lastat mukana. Ne kastetaan kuumaan veteen muutamiksi sekunneiksi ja sitten ne asetetaan suuhun. Sitten imetään liika vesi pois sieltä välistä ja painetaan kielellä sitä lastaan hampaita vasten. Sitten kun se jäähtyy, se muovi jää hampaiden muotoon ja siten noita lastoja on helppo pitää. :) Sitten aina ennen käyttöä pitää harjata hampaat ja sitten laitetaan vähän sitä tahnaa tuohon hammaslastaan ja laitetaan se suuhun. :D Sitten vaan odotellaan se aika joka aiotaan sitä pitää suussa ja lopuksi se tietty pestään ja volá! Ja tosiaan aluksi pitää pitää vähemmän aikaa ja pikkuhiljaa voi pitää pidempään, että hampaat tottuu siihen. :) Ihanaa, odotan valtavalla innolla että hampaat on oikeasti vaaleat!! <3<3 Okei, toi on tavallaan aika pinnallista, mutta mua harmittaa aina kun tiedän, että mun hampaat on kauhean keltaiset. :< Kai sitä saa välillä olla vähän pinnallinen.. :D

Niin ja oon tässä vähän piirrellytkin. :) Sen kunniaksi viimeyön yksi tekele näytille:


Joulupukkii joulupukkii parta poikki, silmä puhki, käyppä tänne, painu hiiteen ennenku mä lasken viiteen. Yksi kaksi, kolme neljä, neljäpuoli, pukki kuoli

tiistai 15. joulukuuta 2009

Se on ihmeellistä, kun ei mikään riitä.

Heimoihei!
Ihanaa, mun nokka on parantunut! Oli toi nenäkoru tulehtunut ja aika pahasti. Tosi suuri patti siihen tullut ja vuoti verta. :c Mutta nyt, Backstagella käytyäni selvittelemässä tilannetta, sain sen kuntoon! Jej! Tulehduskipulääkkeitä ja suolaliuosta. :))) Enkä joutunut ottamaan korua ollenkaan pois, vaan sain sen ihanuuden pitää! <3


Nyt suunnittelen tatuointia(tai tatuointeja) ja hih, uutta lävistystä! <3 Tyksin näistä niin kovasti, en oikein tiedä miksi! :D Olen ajatellut ottaa toisen inner conchin tuohon samaan korvaan, mutten oikein tiedä miten olisi fiksuin.. Mutta ehkä lävistäjällä olisi joku näkemys asiasta. :) Toisaalta hirvittää kun tuo ensimmäinenkin oli ~ 2kk niin kipeä, etten pystynyt siihen koskemaan taikka nukkumaan sillä kyljellä, millä puolella toi koru on.. :D Mutta nyt se on ihan tollainen. että pystyy repimään ja pyörittelemään ihan mitenpäin vaan. <3

Elikä tuohon nyt tylsyyteeni piirtelin vähän, että missä kohti vois olla kiva toi toinen koru :) Mutta niin, saa nyt nähdä mitä lävistäjä sanoo, mutta tämä projekti menee ainakin tammikuulle..


Ja sitten olen jo pitkään unelmoinut septumista. <3 Eli siis vanhalla kielellä sonnin renkaasta. Ihan pallurattoman renkaan siihen tahtoisin, tai sitten sellaisen jossa se lukko olisi se pallo, eli sellaisen mikä tuossa korvassakin killuu. mmm... Olisi niin nami. En vaan ikinä tuu uskaltamaan ottaa tuota, sattuu varmaan pirusti ja on kuulema tosi kauan kipeä :c Ja jotenkin kun oon tota nenääni tunnustellut, niin jotenkin vaikuttais siltä ettei siinä kauheasti ole tilaa tuolle korulle..? Mutta niin. Ikuinen haave, joka tuskin koskaan täyttyy! :p Ja sitten olisi kiva taas saada huulikoru. <3 En osaa olla ilman, ne on niin muruja. Kaks tosiaan ollut aikaisemmin, molemmat aiheuttanut ienten pakenemista joten seuraavalla kerralla suoraan joku pehmeä koru. Ja smileyt - aah! Ne on NIIN SÖPÖJÄ! <3

Ja takut - aah! Ne näyttää ihanan lenkkisiltä ja muutenkin jotenkin tosi kivoilta. Tyksin kovasti <3 Välillä tekee aina mieli sellaisia ihan lyhyitä takkuja, mutta sehän onnistuu joskus sillä, että otan ainakin nuo jatkot pois. :) Mutta toistaiseksi aion ne pitää vielä kiinni, kun ovat NIIN massiiviset ja mahtavat!

Niin ja hei, mulle tuli hampaidenvalkaisu paketti. Katsotaan tehoaako se näihin mun luonnostaan keltaisiin hampaisiin kuinka hyvin. :) Mutta siitä enempi enskerralla sitten.

Maailmassa paljon ihmisiä
Ei kaikille tilaa riitä
Kaikki loppuu aikanaan
Täytyy vaihtaa maisemaa

Retropop - Pieni ja ihmeellinen

maanantai 7. joulukuuta 2009

Vannoo kautta maihinnousukenkiensä, tän reissun jälkeen ei oo kukaan enää hengissänsä

Moroporo!
Sain tänään vähän tietää tulevasta keväästäni ja pystyin hieman hengähtämään. Ehkä kevät ei tulekaan olemaan niin raskas! Niin ja ilmoittauduttiin tänään meidän Amisdäänseihin. Pitäähän meilläkin olla tanssit, kun on kerran lukiolaisten wanhatkin! Mutta niin, katsotaan nyt onko meillä aikaa harjoitella.. Mutta olisi kiva kerrankin laittautua ja olla nättinä!

Niin, nyt tuli jostain syystä kesä mieleen ja meidän reissu, joten sen kunniaksi postaan pari kivaa kuvaa:

Matkalla / Via Karelia <3

Koska oli kesä, piti pitää huolta nestetasapainosta! Ja mehän juotiin fairya! ;D (huomaa ihan lyhyet takut!)

Ja kun me lähdettiin Pipefesteiltä, oli näky tämänlainen.

Pienenä luulin et oon Seppo Räty
ja tahdoin painia karhujen kaa

Asa & Toverit - Via Karelia

Ps. Asa & Jätkäjätkät - Punainen tiili live @ Pipefest 2009 (Kaverini pipo jota innostuin pitämään, näkyy vasemmassa reunassa [siis minä näyn!;D ])

lauantai 5. joulukuuta 2009

My babe, I know she love me, my babe

Tervehdys ihmiset.
Hihii, mä tulin just Swengistä katsomasta "Anna mulle lovee" esitystä. Se oli aika hauska, välillä oli vähän hidas ja todettiin, että aikamoista vuoristorataa. Mutta siis kaikkiaan tykkäsin kovasti. :)

Ja mitäs muuta. Niin joo, voisin mainita, että oon innostunut ihana sikana yhdestä kivasta jutusta. Sellaisesta väkertelyhommasta, josta aion vielä blogailla enempikin. Jätän teidät miettimään tätä, mutta palaan siihen joskus vähän myöhemmin..

Tässä pieni hetki vierähtänyt, perästä tulee mielipiteeni viime blogauksessa mainitsemastani leffasta. :) Cadillac Records oli just niin hyvä kuin mitä oletinkin. Se oli kiinnostava, svengaava ja sävähdyttävä. Oli mielenkiintoista nähdä tarina esim. Rolling Stonesin, Beach Boysien ja muiden näiden kaltaisten, kaikkien tuntevien bändien esikuvista! Yhdessä kohdassa Muddy Watersin suuret fanit saapuvat äänittämään - nimesivät bandinsäkin tämän biisin mukaan - he olivat Rolling Stones! :)
Tämä tositarina kertoi myös mielenkiintoisesti levy-yhtiön pyörittämisestä ja tavallisten ihmisten haaveista ja toiveista. Välillä Lenillä (Adrien Brody) meni huonommin, välillä paremmin. Paineet olivat kovat ja joka suunnalta oli jonkinlaisia odotuksia. Lopulta Cadillac Records vei Lenin mukanaan.

Elokuvassa vilahteli kuuluisia nimiä 50- ja 60-luvuilta. esim. Chuck Berry (Mos Def) joka yhdisti lopullisesti valkoisten ja mustien välit. Ihana Etta James (Beyoncé Knowles) <3 Willie Dixon (Cedric the Entertainer), Mick Jagger (Joshua Alscher)..
Koskaan en ole ollut kauhean kiinnostunut historiasta, mutta jotenkin viime aikoina on tällaiset henkilöihin perehtyvät, tositapahtumiin perustuvat elokuva kiinnostaa! Ihan ensimmäisenä tässä leffassa sykähdytti cd:n korsitelu, avasin kotelon ja leffa oli tehty LP:n näköiseksi. <3

Elokuvan raastavin kohta lieni kun tajusi Little Walterin joutuneen rappiolle ja pystyi jo arvaamaan, että tämä tulee kuolemaan elokuvan aikana. Poliisi hakkasi Walterin päätä auton konepeltiin ja silti tää herjasi poliiseja. Siinä vaiheessa viimeistään pystyi jo arvaamaan mitä tulee tapahtumaan.
Joidenkin muiden osalta tarina oli hieman valoisampi, tosin kaikkihan ovat vain ihmisiä ja kaikilla on hyviä sekä huonoja hetkiä sekä puolia. Muddy Waterskaan ei ollut mikään pyhimys, vaikka vaikuttikin oikeudenmukaiselta ja kiltiltä. Wolf oli puolestaan erittäin karmiva henkilö.

Mielestäni kaikki näyttelijät onnistuivat hyvin, tosin en ole nähnyt näitä henkilöitä aitoina omina itseinään, joten en osaas sanoa, jäljittelivätkö he näitä oikeita henkilöitä hyvin, mutta mielestäni kukaan ei vaikuttanut teennäiseltä tai muutenkaan ollut epävarma. Katsoin elokuvan suurella mielenkiinnolla, enkä joutunut pettymään.

Tykkäsin näistä autoista! "My wife is going to drive a cadillac."

Little Walter - My Babe (elokuvasta Cadillac Records)

Ps. Lovee!

tiistai 1. joulukuuta 2009

Kun en pääse millään en unen makuun.

Väsymystervehdys!
Huh. Mä olen tosiaan nukkunut viime aikoina tosi huonosti. Viime yönä sitten nukuin oikein kunnolla, aamullakin nukuin 2,5h sen jälkeen, kun olin jo käynyt vessassa ja ajattelin, että eihän mua enää väsytä - voin noustas. Sitten nousin ja olikin mennyt 2,5h vessakäynnistä! Ihmeellistä!
Mutta joo, äsken tuli taitajien ennakkotehtävät. Yyh, ne ei oo yhtään sellaisia kuin ajattelin että ne olis. Ihan erilaisia tehtäviä, kuin mitkä mielestäni suoraan liittyvät verkkosivuihin. Okei, liittyyhän noikin, mutta meillä oli ihan eri nimelläkin kurssit, joilla käsiteltiin asioita, joita noissa ennakkotehtävissä on. :c

Yritän tässä saada noista jotain tolkkua ja tarkoitus olisi myös alkaa katsella leffaa. Eilen illalla katsoin ton Choken, mutta se oli musta aika huono. Se oli vaan sellainen tavallaan huvittava (seksiaddikteja jotka panee takahuoneessa samalla kun ovat seksiaddiktien kokouksessa yms.) mutta jotenkin tosi tylsä samalla. En oikein ollut varma jaksanko katsoa sitä loppuun asti. Mutta onneksi katsoin, sillä lopussa oli kiva yllätys. ;)

Mutta tästä poistun katsomaan Cadillac Recordsia, jonka suhteen odotukset onkin aika korkeat! ;)

Ei aina pysty nukkumaan, ei unen maailmaan hukkumaan
Noustava hakemaan on juotavaa, leporutiineissa suotavaa
Puolenyön maissa merkkei kaaoksen, koko päivänä pystynyt keskittymään en
Nyt saan yhden jos toisenkin aatoksen, miten pystyn piristyyn keskel kaamoksen
Jos en saa mä unta silloin aika uneksiin, ideoita muistiin lyijyl paan paperiin
Vain unessa mä saan elää suurii unelmii, siis älä herätä karhuu kesken talviunii

Raappana - Kun uni ei tuu